Omistajanvaihdosten edistäminen Härmänmaalla 2020-2021

Tervehdys kaikille yrittäjille Härmänmaalla

Nimeni on Pasi Mäenpää ja olen elokuun alussa aloittanut projektipäällikkönä omistajanvaihdos –hankkeessa. Olen 44-vuotias niin sanottu paluumuuttaja, eli olen noin 20 vuoden Suomen kierroksen jälkeen asettunut takaisin kotiseudulleni tuttuihin Lapuan peltomaisemiin.

Jo ensimmäisten työpäivien aikana olen havahtunut siitä tosiasiasta, kuinka tärkeää seutukunnallemme on aktiivinen ja kehittyvä sekä tässä tapauksessa myös jatkuvuutta näkevä yritystoiminta. Alueella Kauhavan ja Lapuan kaupungit tekevät todella ansiokasta työtä yritystoiminnan edellytysten luomiseen ja ylläpitämiseen. Paikalliset yrittäjäjärjestöt ovat aktiivisia ja välittävät viestiä kentältä päättäjille ja painvastoin. Kaikin puolin olosuhteet yrittämiselle ja myös uusien yrittäjien astumiselle remmiin ovat mitä parhaimmat.

Yksittäisen yrityksen elinkaareen ja sen tapahtumiin vaikuttaa kuitenkin viimekädessä itse yrittäjä. On arvioitu, että alueen noin 2.600 yrityksen joukosta noin viidennes pohtii ja tekeekin jo asioita omistajanvaihdosta ajatellen tällä vuosikymmenellä. Se tarkoittaa konkreettisesti useamman sadan yrityksen omistajan vaihtumista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Alueen elinkeinoelämän kannalta on tärkeää, että yksikään yritys koostaan tai toimialastaan riippumatta ei jää vaille mahdollisuutta löytää uutta omistajaa.

Omistajanvaihdos -hanke kestää vuoden 2021 loppuu saakka. On selvää, että omistajanvaihdokset eivät tapahdu kädenkäänteessä vaan prosessi vie yleensä vuosia ihan alkuvaiheesta päätyen lopulliseen ratkaisuun omistuksenvaihdoksesta ja asiakirjojen laatimisesta. Itse lupaan tuoda hankkeen keston aikana oman panokseni ja kokemukseni omistajanvaihdosasioita miettiville ja suunnitteleville yrittäjille sekä myös yrittäjyydestä kiinnostuneille. Erityisesti olen nähnyt ja ollut osallisena yritysasioissa juristin ja rahoittajan näkökulmasta työskennellessäni pankissa lakimiehenä ja luottoriskipäällikkönä mutta kaikkiin kysymyksiinne ja esille tuleviin asioihin löydämme kyllä ratkaisun.

Hankkeen tavoitteena on aktivoida luopumisvaiheessa olevia yrityksiä omistajanvaihdoksiin yrityskäynneillä ja info-tilaisuuksilla. Hankkeella edistetään yritysten jatkajien löytymistä ja lisätään alueen yritysten myyntikelpoisuutta välittämällä tietoa yrityskauppojen kauppatavoista, arvonmäärityksistä, rahoituksesta ja verotuksellisista asioista, yrityksen myyntikunnostuksesta sekä kauppasopimuksista.

Minut löytää Kauhavalta Kehityskeskuksen tiloista entisen Lentosotakoulun alueelta esikunta-rakennuksesta (Loppusuora 20, Kauhava) ja Lapualta Yrityskeskuksen tiloista (Poutuntie 8, Lapua). Lisäksi yhteyttä voi ottaa puhelimitse p. 040 186 5160 ja sähköpostilla [email protected].