Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman ensimmäinen yritysrahoitushaku on avautunut tänään 14.3.2022. Ohjelmakauden 2021–2027 rahoitushauista ensimmäisenä avataan ELY-keskusten haut yritysten kehittämisavustuksiin. Ensimmäisessä haussa haettavana on erityistavoite Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen.Yritykset voivat hakea harkinnanvaraista avustusta investointi- ja kehittämistoimenpiteisiin, jotka kohdistuvat esimerkiksi• yrityksen liiketoimintaosaamiseen, • kansainvälistymiseen• tuotteiden ja palvelujen ja• tuotantomenetelmien kehittämiseen• hankkeiden valmisteluun tai• muuhun…

Kuntien ja valtionhallinnon yritysasiantuntijat tekevät yhteistyötä yritysten tilanteen selvittämiseksi Härmänmaalla

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston asiantuntijoista koostuva Yrityspalvelukeskus yhdistää voimiaan Lapuan ja Kauhavan kuntien elinkeinotoimijoiden kanssa tavoitteenaan kartoittaa yritysten tilannetta alueellisesti yhdessä. Perusteena yhteiselle selvitystarpeelle on mm. koronaviruksen aiheuttama epävarmuus yrityskentässä ja tarve luoda yhteistä tilannekuvaa nopeastikin muuttuvassa kentässä. Yritysten tilannekuvaa kartoitetaan pääsääntöisesti puhelin ja videoyhteyksin. Yritysneuvojia kiinnostaa erityisesti yritysten työvoima-, kehittämis- ja rahoitustarpeet, jotta yritykset…

Yrityspalvelukeskus Etelä-Pohjanmaan palveluksessanne

Yrityspalvelukeskus kokoaa yhteen Työ- ja elinkeinohallinnon yrityspalvelut Tavoitteena ➢Helpottaa yritystä löytämään ja käyttämään monipuolisia yrityspalveluita ➢Yhä useampi yritys kehittää toimintaansa kasvun mahdollistamiseksi aktivointitoimien avulla ➢Yritysrahoitusta saavat pk-yritykset kasvavat uudistamalla liiketoimintaansa ja kansainvälistymällä ——————– Esimerkkejä kysytyimmistä palveluista: Osaajia yrityksiin -koulutus ➢Räätälöity koulutusratkaisu uuden osaajan kouluttamiseen suoraan yrityksen tarpeisiin Soveltuu 1-4 henkilön uuden tai olemassa olevan työntekijän…

End of content

End of content