Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman ensimmäinen yritysrahoitushaku on avautunut tänään 14.3.2022. Ohjelmakauden 2021–2027 rahoitushauista ensimmäisenä avataan ELY-keskusten haut yritysten kehittämisavustuksiin. Ensimmäisessä haussa haettavana on erityistavoite Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen.Yritykset voivat hakea harkinnanvaraista avustusta investointi- ja kehittämistoimenpiteisiin, jotka kohdistuvat esimerkiksi• yrityksen liiketoimintaosaamiseen, • kansainvälistymiseen• tuotteiden ja palvelujen ja• tuotantomenetelmien kehittämiseen• hankkeiden valmisteluun tai• muuhun…

Asiaa Yrittäjille keskustelut

Asiaa yrittäjille keskustelutilaisuuksien videoinnit ovat alkaneet. Videoissa käydään läpi keskustelujen kautta ajankohtaisia asioita. Muun muassa, pandemian vaikutuksista, yritystuista, työvoimansaannista , omistajanvaihdoksista, investointituista ja somemarkkinoinnista. Videoita tulee kaikkiaan viisi kappaletta ja ensimmäinen on nähtävissä viimeistään 28.4.2021. Sivuillemme tulee linkki videoon sen valmistuttua. Malta siis vielä hetki, tärkeää asiaa on tulossa.

Saarenpääkodin keittiö yrittäjävetoiseksi

Saarenpääkodin ateriapalvelutoiminta siirtyy ateriapalveluyrittäjälle. Juhla- ja pitopalvelu Makoosan yrittäjä Anna-Maria Koivisto jatkaa ateriapalvelutoimintaa Saarenpääkodissa 1.1.2021 alkaen. Tarkoituksenamme on taata palvelukodin asukkaille riittävät ateriapalvelut, toteaa Anna-Maria Koivisto. Juhla- ja pitopalvelu Maakoosa Anna-Maria Koivisto, puh. 044 727 7891 tai [email protected]

End of content

End of content