DDUN-hankkeessa rakennetaan kokonaiskuvaa puolustus- ja kaksikäyttösektorin mahdollisuuksista Härmänmaalla

Defence Dual-Use Network, eli DDUN-hanke, on edennyt vuoden ensimmäisen puoliskon aikana aktiivisesti. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa Härmänmaan alueen yritysten halua, valmiuksia ja kehitystarpeita toimia puolustus-, turvallisuus- ja kaksikäyttöteollisuuden verkostoissa ja toimitusketjuissa.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja rahoittajatahona toimii Etelä-Pohjanmaan liitto. Hanketta toteutetaan Kauhavan kaupungin ja Invest Lapua Oy yhteistyönä. Tämä on tärkeä lähtökohta, sillä puolustus- ja kaksikäyttösektorin mahdollisuudet eivät noudata kuntarajoja. Alueen vahvuus syntyy yrityksistä, osaamisesta, verkostoista ja siitä, että tekemistä rakennetaan yhdessä.

Vuoden alku on painottunut vahvasti kokonaiskuvan rakentamiseen, verkostoitumiseen ja yrityskentän kartoituksiin. Puolustus- ja kaksikäyttösektori on laaja kokonaisuus, jossa vaatimukset, toimintatavat, toimijat ja mahdollisuudet vaihtelevat paljon. Siksi hankkeen alkuvaiheessa on ollut tärkeää muodostaa mahdollisimman realistinen kuva siitä, missä tällä kentällä tällä hetkellä mennään, millaisia vaatimuksia toimitusketjuihin pääsyyn liittyy ja millaisia mahdollisuuksia alueen yrityksillä voi olla.

Kevään ja alkukesän aikana hankkeessa on osallistuttu useisiin puolustusteollisuuteen, turvallisuuteen ja kaksikäyttöteknologioihin liittyviin seminaareihin, koulutustilaisuuksiin ja verkostotapahtumiin. Näihin on kuulunut muun muassa Sec D-Day-koulutusseminaari sekä keskustelut alan eri toimijoiden, alueellisten ja ylialueellisten hankkeiden sekä eri puolustus- ja dual-use-klustereiden kanssa eri puolilla Suomea.

Kesäkuussa hankkeen näkökulmaa laajennettiin myös kansainvälisesti, kun osallistuin Pariisissa järjestetyille Eurosatory-messuille. Eurosatory kuuluu maailman merkittävimpiin puolustus- ja turvallisuusalan tapahtumiin. Messut tarjosivat hyvän läpileikkauksen siihen, mihin suuntaan ala on kehittymässä. Esillä olivat vahvasti muun muassa ajoneuvot, droonit, miehittämättömät järjestelmät, sensorit, ballistinen suojaus, tekoäly, viestintäratkaisut ja yksittäisen taistelijan varustus. Reissulta mukaan tarttui uusia kontakteja, havaintoja ja näkökulmia, joita voidaan peilata myös hankkeen yrityskeskusteluissa.

Yrityskartoitukset ovat tällä hetkellä hieman yli puolenvälin, ja ensimmäistä välianalyysiä koostetaan parhaillaan. Kartoituksissa on mukana hyvin erilaisia yrityksiä startupeista suuriin teollisiin toimijoihin. Myös valmiuksien taso vaihtelee merkittävästi. Osa yrityksistä toimii jo

nyt puolustus- tai kaksikäyttösektorin toimitusketjuissa, osa tunnistaa aiheessa uusia mahdollisuuksia ja osa vasta arvioi, liittyykö teema omaan liiketoimintaan lainkaan.

Tämä vaihtelu on hankkeen kannalta arvokasta tietoa. Se auttaa hahmottamaan, millaisia valmiuksia alueella jo on, missä on selkeitä vahvuuksia ja missä taas tarvitaan kehittämistä, jos yritykset haluavat tulevaisuudessa päästä mukaan vaativiin toimitusketjuihin. Keskusteluissa ovat nousseet esiin muun muassa laatujärjestelmät, dokumentointi, jäljitettävyys, tietoturva, tuotantokapasiteetti, toimituskyky, verkostot, referenssit ja oikeiden kontaktien löytäminen.

Yritysten näkökulmasta hankkeen hyöty syntyy käytännönläheisesti. Kartoitusten kautta yritys saa mahdollisuuden peilata omaa osaamistaan puolustus- ja kaksikäyttösektorin vaatimuksiin, tunnistaa mahdollisia kehityskohteita ja saada parempaa ymmärrystä siitä, mitä vaativiin toimitusketjuihin pääseminen voi käytännössä edellyttää.

Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että Härmänmaan alueella on paljon teollista ja teknologista osaamista, joka voi olla relevanttia puolustus-, turvallisuus- ja kaksikäyttösektorin näkökulmasta. Samalla on selvää, että pelkkä osaaminen ei aina riitä. Vaativiin toimitusketjuihin pääsy edellyttää usein myös pitkäjänteistä valmistautumista, vaatimusten ymmärtämistä, uskottavia referenssejä ja kykyä osoittaa oma toimintakyky asiakkaan näkökulmasta.

DDUN-hankkeen työ jatkuu yritykset edellä. Tämän viikon jälkeen rauhoitutaan hetkeksi kesäloman viettoon ja elokuun alkupuolella jatketaan kartoituksia, verkostojen rakentamista ja välianalyysin pohjalta tarkentuvien toimenpiteiden suunnittelua.

Ensimmäinen puolivuotinen on osoittanut, että aihe on ajankohtainen ja kiinnostusta löytyy. Samalla se on vahvistanut käsitystä siitä, että puolustus- ja kaksikäyttösektorin mahdollisuuksia kannattaa tarkastella käytännönläheisesti: yritysten nykyisen osaamisen, valmiuksien, kehitystarpeiden ja toimitusketjujen vaatimusten kautta.

Lisätietoja hankkeesta:
Niko Suokko
Projektipäällikkö
Defence Dual-Use Network (DDUN)
Kauhavan kaupunki
Hanke toteutetaan yhteistyössä Invest Lapua Oy:n kanssa
Puh. 0504638612
Sähköposti: [email protected]

Etkö löytänyt etsimääsi tai heräsikö kysymyksiä?

Ota meihin yhteyttä ja jutellaan.

Scroll to Top

Olemme lomalla!

Toimistomme on suljettu kesälomien vuoksi
6.–26.7.2026.

Evästevalinnat

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.