Saarenpää Oy

Saarenpää Oy

Keväällä 2004 Saarenpää Oy:n yrityksen perustaja, Miika Saarenpää havaitsi Lapuan Metallitiellä tyhjillään olevan liiketilan. Ajatus omasta yrityksestä oli ollut mielessä jo puoliso Marian kanssa jonkin aikaa ja erilaisia vaihtoehtoja oli kartoitettu aina Jyväskylää myöden.

Läheiset ja kaksi pientä lasta kuitenkin edesauttoivat pysymistä Etelä-Pohjanmaalla. Kun silloin Seinäjolla asuva perhe löysi sopivan liiketilan kypsyneelle liikeidealla Lapualta, ajatus liiketoiminnan aloittamisesta vahvistui ja saman vuoden heinäkuussa perustettiin Miika Saarenpää Oy.

Yhteistyö käynnistettiin nykyisen IKH Työkalu – ja varaosaketjun kanssa, joka siihen aikaan tunnettiin Työkaluässä – jälleenmyyjäverkostona. Alusta saakka asiakaspalvelun merkitystä korostava yritys avasi ensimmäisen, palvelevan työkalu – ja varaosamyymälänsä Lapualle saman vuoden syyskuulla. Myymälä opittiin tuntemaan nimellä Lapuan ÄSSÄ-tuote.

Liiketoiminta ja perhe kasvoivat vuosien varrella ja Lapualle muutto tuntui luontevalta. Vuonna 2011 Saarenpää Oy laajensi liiketoimintakaupan myötä toisen myymälän Alajärvelle ja korona-aikana, syksyllä 2021 kolmannen Seinäjoelle.

Tällä hetkellä yrityksellä on kolme kivijalkaa myymälää ja aktiivisesti kentällä toimiva yritysmyynti. Taustalla kehitetään myös omaa verkkokauppaa. Vakituista henkilökuntaa Saarenpää Oy:ssä on 23.

Isoimmat tuoteryhmiämme kaikissa kolmessa myymälässä ovat akku- ja sähkötyökalut sekä työvaatteet ja turvajalkineet.

  • Esimerkiksi Milwaukee ja Sievin Jalkine – osastot ovat myymälöissämme alueemme suurimmat. Air Liquide teollisuuskaasujen myynti on kasvanut koko ajan tasaisesti. Valikoimat myymälöissä vaihtelevat hieman paikkakunnittain.

Liiketilaa Lapualla on laajennettu ja remontoitu useasti ja tarvetta laajennukselle toiminnan kasvettua on yhä. Ympärillä oleva maailma on muuttunut 18 toimintavuoden aikana ja muuttuu koko ajan. Toistaiseksi olemme onnistuneet pysymään mukana kehityksessä, kertoo kauppiaana yrityksessä toimiva Miika Saarenpää. 

  • Asiakas toiminnan keskiössä on ollut alusta saakka yrityksemme kulmakivi ja henkilökunnalle on korostettu asiakaspalvelun merkitystä.

Elämämme on vakiintunut tänne pian 20 vuoden aikana ja Lapua on kohdellut meitä pelkästään postitiivisesti.

Saarenpää Oy

ALAJÄRVI
Teollisuustie 2
62900 ALAJÄRVI
Puh. 06-5572000

LAPUA
Metallitie 1
62100
Puh. 06-4332220

www.saarenpaaoy.fi

[email protected]