
Techat Oy
Techat Oy on tyytyväinen päätöksestään muuttaa Lapualle
Elektroniikan tuotekehitystä monessa muodossa tarjoava Techat Oy muutti Lapualle toimittuaan ensin Kristiinankaupungissa ja Vaasassa.
”Muutto Lapualle on ollut paras liiketoimeni”, Toimitusjohtaja Aki Itävaara kommentoi.
Lapualle muutto oli helppo valinta Techat Oy:lle, sillä yrityksen teknologiajohtaja Tero Louko asuu Lapualla.
”Lapualla on rehti tekemisen meininki. Olemme mukana erinäisissä kehitysprojekteissa, jossa tehdään lapualaisten yritysten kanssa yhteisprojekteina. Muutenkin voi sanoa, että kaltaistamme tekijää on alueella kaivattu”, Itävaara jatkaa.
Techat Oy tekee elektroniikan tuotekehitystä, piirilevysuunnittelua ja laiteläheistä ohjelmointia. Suosituksi palveluksi on muodostunut Business Finlandin innovaatioseteli, jonka palvelukumppani Techat Oy on. Setelillä asiakas saa 1000€ panostuksella 5000€ arvosta tuotekehitystyötä.
Erikoisuutena voimme mainita, että tarvittaessa teemme esimerkiksi piirilevyjen ladontaa myös käsin. Erittäin kätevää mikäli tarvitaan esimerkiksi vain yksi kortti, vaikka tuotekehitystä varten.


Techat Oy
Yhdystie 74, 62290 Hirvikylä
Puh. 040 739 75 96
[email protected]
www.techat.fi